Parhaat ideat liikelahjoiksi
Millainen on hyvä liikelahja?
Etsiessäsi laadukasta liikelahjaa, kannattaa kääntyä luotettavien brändien suuntaan. Nordic Trailin valikoimista löydät monia erilaisia yrityslahjoiksi sopivia tuotteita, joista suosituimpia nyt tässä esittelemme.
Kestävä asiakaslahja viestii saajalleen arvostamisesta ja välittämisestä
Laadukas tuote tulee varmemmin myös käyttöön ja pysyy käyttäjänsä mukana vuodesta toiseen. Kannattaakin siis panostaa lahjan luonteeseen ja laatuun. Yrityslahjojen merkitys on kasvamassa, ne vaikuttavat vastaanottajan ajatteluun myönteisesti ja tuovat motivaatiota ja jaksamista kiireisen arjen keskellä. Jo pienelläkin lahjalla voi olla suuri vaikutus. Päätavoite on yllättää asiakas, työntekijä tai yhteistyökumppani mielekkäällä ja ilahduttavalla lahjalla.
Nordic Trailin tuotevalikoimasta löydät varmat yrityslahjat, joilla teet helposti vaikutuksen
Stanley on arvostettu brändi, jonka terästermostuotteiden historia ulottuu aina vuoteen 1913 saakka. Konepestävät ja käyttöä kestävät The Trigger-Action mukit saa useissa eri väreissä, ja ne on mahdollista myös lasermerkata yksilöllisesti. Lahjaan voidaan merkata esimerkiksi yrityksen logo ja lahjan saajan nimi. Nimellä varustettu lahja on persoonallinen ja osoitettu juuri saajalleen. Logotuote on hyvä mainos yritykselle, ja laadukas lahja korostaa myös laadukkaan yrityksen tunnetta. Tehosta siis markkinointiasi ja panosta hyvään lahjaideaan.
Stanley The AeroLight Transit termosmuki on liikelahjaksi tyylikäs vaihtoehto, sillä siinä on hieman kimalteleva, viimeistelty pinta. Laadukas The AeroLight Transit sopii kuumille ja kylmille juomille, ja se on kolmanneksen kevyempi kuin tavalliset ruostumattomasta teräksestä valmistetut vastaavan kokoiset termosmukit. Kestävä, kevyt ja kaunis. Erinomainen termosmuki esimerkiksi toimistoihin ja työmatkoille, syksyn 2023 uutuus.
Stanleyn valikoimista löydät lisäksi termospullot, taskumatit ja esimerkiksi yhden hengen ruokatermoksen Classic Ruokatermos + Spork, jossa saa kuljetettua helposti lounaan tai päivällisen ja joka pitää sisällön lämpimänä jopa 7 tunnin ajan. Termosjuomapullo muistuttaa tarpeellisesta veden juomisesta myös työaikana, pitäen samalla veden kylmänä aamusta iltaan. Riittävällä vedenjuomisella voi saada toimistopäivien iltapäiviinkin lisää potkua ja energiaa. Laadukas juomapullo on hyvä lahja myös heille jotka eivät juo kahvia tai teetä.
Lue juomapulloista ja riittävän nesteytyksen vaikutuksesta hyvinvointiin artikkelistamme ”paras juomapullo joka tilanteeseen.”
Euroopassa valmistetut juomapullot
Ekologiset Laken juomapullot valmistetaan Espanjassa. Turvalliset materiaalit, joista ei irtoa pulloihin mitään ylimääräistä. Näin vesi maistuu aina raikkaalta vedeltä. Erittäin kevyet, alumiiniset juomapullot on valmistettu 100% kierrätetystä alumiinista, joka voidaan myös kierrättää pullon käyttöiän lopussa. Valittavana on useita eri kokoja ja värejä. Kysy myös Laken juomapullojen personoinnista juuri teidän tarpeisiinne!
Kestävä monitoimityökalu on haluttu ja arvostettu lahja, jota voi tarvita töiden lisäksi myös kotona ja vapaa-aikana
Retkeilyyn suunnattu Leatherman Signalia saa useissa eri väreissä, ja esimerkiksi vihreä Sublime Skeletool on näyttävä ja raikas lahjaidea. Leatherman on varmasti jokaiselle suomalaiselle tuttu brändi, ja itsessään jo käsite kestävästä monitoimityökalusta. Leatherman Bond on suunniteltu ajatuksena Tim Leathermanin alkuperäinen idea monipuolisesta ja kestävästä monitoimityökalusta, ja se onkin edullinen ja varma valinta laatulahjojen kategoriassa. Leatherman on lahja, joka avataan ja avataan ja avataan.
Pimeään vuodenaikaan sopivat Ledlenserin valoa tuovat yrityslahjat, kuten retkeilijöiden suosikki Ledlenser ML4 lyhty, tai Ledlenser K6R Safety minivalaisin, joka toimii paitsi näppäränä valonlähteenä, myös henkilökohtaisena turvahälyttimenä vahvan strobovalon ja hälytysäänensä ansiosta. Ledlenser Lite Wallet Plus puolestaan on aidosta nahasta valmistettu lompakko, jonka erikoisuutena on siihen liitetyt taskulamppu ja kätevä virtapankki. Tällä lompakolla lataa siis vaikka matkapuhelimen. Lite Wallet Plus myös säilyttää pankki- ja luottokortit turvallisesti RFID-suojauksen ansiosta.
Liikelahjan avulla kannustusta terveellisiin elämäntapoihin
Ulkona liikkumiseen, retkeilyyn ja vaelluksille suunnatut liikelahjat viestivät terveellisistä elämäntavoista ja kannustavat ulkoiluun, kuten esimerkiksi Ledlenserin NEO otsavalosarja, jonka hiihtoon ja juoksuun suunnitellut otsavalaisimet valaisevat pimeätkin ulkoilupolut syksystä kevääseen. Luonnossa liikkuminen auttaa fyysisen jaksamisen lisäksi myös henkiseen hyvinvointiin, kohentaa mielialaa ja auttaa työssä jaksamiseen. Outdoor-puolen valaisimista löydät myös aina kevyestä ulkoilusta pidemmillekin vaelluksille sopivat MH-valaisimet. Tutustu esimerkiksi testivoittaja Ledlenser MH7 otsavalaisimeen. Ledlenser HF otsavalaisimista löydät HF8R Signature otsalampun, jonka huikea Adaptive Light Beam Technology mahdollistaa täysin automaattisen tehon ja tarkennuksen säädön. Todellinen premium-luokan otsalamppu siis.
Pienikin lahja piristää ja ilahduttaa
Pieniksi lahjoiksi löydät Nite Izen valikoimista arjen pienet apurit, esimerkiksi avaimenperät, joista hauskan persoonallinen valinta on tassun mallinen PawPrint Locker KeyRack. Toinen mainio valinta monipuoliseksi pikkulahjaksi on HeroClip monitoimikoukku. Kompakti monitoimiripustin kääntyy 360º ja soveltuu monipuolisesti kaikkeen ripustamiseen kotona, autotallissa, mökillä, kaupungissa ja vaelluksilla.
Mainoslahjat laatutuotteina saat kauttamme helposti. Kysy lisää myyjiltämme, palvelemme ammattitaidolla nopeasti ja luotettavasti.